"Ensimmäinen kertani…"

Ensimmäinen kerta tunteessani kipua hyvin epämiellyttävällä alueella, pelästyin aluksi. Olin seitsemäntoista ja luulin jo saaneeni jonkinlaisen sukupuolitaudin. Huolimatta seksuaalivalistuskursseista koulussa ja ehkäisyn käytöstä, olin vakuuttunut, etten ollut kyennyt suojaamaan itseäni varsin maltillisessa seksuaalisessa toiminnassa. Samaan aikaan kun minua pelotti, tunsin myös suurta häpeää. Miten voisin kertoa tästä? Ja ennen kaikkea, kenelle?

Lukiokavereilleni en voinut mitenkään kertoa, he olisivat nauraneet minulle, ja olisin loppuelämäni saanut kuulla asiasta. En tietenkään voinut kertoa vanhemmilleni; he eivät edes tienneet harrastaneeni seksiä. Lukion terveydenhoitajallekaan en voinut kertoa, koska silloin vanhempani olisi ainakin saanut tietää asiasta…

Etsin siis tietoa internetistä erilaisilla hakusanoilla, jotka johtivat eri terveys- ja ehkäisysivustoille. Löysin hirveän määrän erilaisia tauteja, joita en ollut olemassaolostaan edes tiennyt ja jotka tuntuivat toinen toistaan kauheammalta. Joitakin sivuja lukiessani minusta alkoi tuntua siltä, että varmasti sairastin syöpää tai jotain muuta vakavaa sairautta. Kipu lieveni ja loppui kuitenkin muutaman päivän kuluttua. Nuori ja kokematon kun olin, luulin, että se oli nyt ohi; voisin unohtaa koko asian.

Kuuden kuukauden päästä olinkin jo lähes unohtanut tämän vaivallisen tapahtuman, mutta silloin painajainen alkoi uudelleen. Tällä kertaa kivut olivat vielä vaikeammat, ja huomasin myös verta ulosteessani samoin kuin kummallisia pullistumia paikoissa missä tietääkseni ei pullistumia pitäisi esiintyä.

Minun oli pakko rohkaista mieleni ja päätin puhua asiasta isälleni, vaikka pelkäsinkin hänen reaktiotaan. Minulla oli aluksi vaikeata puhua hänelle intiimiasioistani ja vakuuttaa hänet siitä että olin ottanut varotoimenpiteitä. Pelkäsin, että hän pitää minut kevytkenkäisenä, vaikka olinkin ollut todella varovainen.

Saatuani asian vaivalloisesti kerrottua isälleni hän alkoikin nauraa. Hän sanoi, että hänellä oli itsellään ollut peräpukamia vuosikymmeniä ja että kuvaamani oireet muistuttivat enemmänkin niiltä eivätkä miltään sukupuolitaudeilta. Hän varasi minulle ajan lääkärille, joka tutki vaivani ja vahvisti isäni epäilyjä. Lääkäri selitti, että peräpukamat eivät ole tarttuvia ja niiden syynä ovat verisuonten toimintaongelmat, jolloin syntyy tulehduksia peräaukon ympärillä ja sisällä olevissa laskimoissa.

Lopuksi lääkäri suositteli minulle Micro H -kerta-annoksia, jotka ovat tarkoitettu nimenomaan peräaukon sisällä ja ympärillä olevien pukamien hoitoon, sekä Micro H -kosteuspyyheitä, jotka sopivat päivittäiseen käyttöön ja joilla on rauhoittava vaikutus.

Vaikka minua hävetti todella paljon kun kerroin asiasta isälleni, en kadu että kerroin; ja nyt tiedän, mihin käytetään niitä pieniä annostuubeja ja kosteuspyyhkeitä, joita olen nähnyt kylpyhuoneessamme. Tämän kokemuksen myötä olen oppinut, ettei terveyteen liittyviä huolia tarvitse hävetä. Annankin kaikille nuorille neuvon, että kannattaa rohkeasti kertoa noloiltakin tuntuvista vaivoista jollekin perheenjäsenelle viipymättä.